"No joojoo, ihan just! Älä ny hiilly".
Uskallan sanoa, etten ole ainoa, joka on kuullut tuon repliikin. Jokaisella meillä on huonoja päiviä, kun pinna vaan on niin lyhyt.
Mitä te silloin teette? Piristävä riita? Mökötys? Lenkki pihalla?
Mä yleensä hautaudun hetkeksi korvalappustereoiden ihmeelliseen maailmaan. Pari hyvää biisiä, kovalla, ja paineet on aika tehokkaasti purettu. Sen jälkeen on paljon helpompi keskustella ilman jatkuvaa räjähdysalttiutta.
Sitten on tietysti ihmisiä, joiden näkemisestä tulee vaan niin hyvälle tuulelle ja mustat pilvet vain häipyy. Pelkkä moikkaus saa hymyn valaisemaan kasvot ja pieni rupatteluhetki nostaa mielialan pahemmastakin suosta. Sanat, jotka jollekkin muulle sanoisi valittavaan sävyyn, tulevatkin huulilta naurahduksen kera. Päivä, joka siihen asti on tuntunut kamalalta, saakin surkuhupaisia piirteitä eikä sille voi olla nauramatta.
Se ihminen ei välttämättä ole paras ystävä, ei tyttö- tai poikakaveri, ei välttämättä tuttua kummempi. Se ihminen voi olla tuttu postinjakaja, se voi olla lähikaupan myyjä, se voi olla koulun siivooja tai talkkari. Se voi olla naapuri tai vaikka tuttu koiraihminen, joka ulkoiluttaa hurttaansa aamuisin kotisi ohi, kun olet lähdössä kouluun tai töihin.
Tunnista sellaiset ihmiset. Tunnista ne, ja arvosta heitä. He ovat kullanarvoisia. Heitä ei tule olemaan kovin montaa, joten pidä heistä huolta.
Ihminen, joka vain on sellainen, että hänet nähdessään tuntuu kuin loskaisinkin maisema kylpisi lämpimässä auringonvalossa ja lasi onkin puoliksi täynnä, kun vielä äsken se on ollut puolityhjä, on arvokas. Arvosta heitä, ja näytä se.
Pidä sellaiset ihmiset lähellä.
-Ina
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti