"Seuraavina asemina Kerava ja Tikkurila".
Kuullutus on Etelä- Suomalaiselle junakansalle todennäköisesti tuttu. Entäpä ruuhkajunat? Niissäkin on varmaankin moni ollut. Itse asun niin haja- asutusalueella, että kylämme ohi kulkevissa henkilöjunissa ei varsinaisesti ruuhka- ajat näy. Kuljen kuitenkin koulumatkani junalla, ja silloin meilläkin on olevinaan jonkinlainen ruuhka. Aika naurettava sellainen, mutta kuitenkin riittävä, että sitä voi ruuhkaksi kutsua.
Jos ei ole viikonlopun ilta, junissa on yleensä mukavan hiljaista. Olen ihmetellyt asiaa. Kuinka moni koululuokka kykenisi olemaan tunnin verran hiljaa? Olen ollut neljässä koulussa, neljässä eri luokassa, ja todennut, ettei ainakaan niistä yksikään.
Junissa on jotenkin eri fiilis. Olimme edellisen joukkueeni kanssa viime keväänä Tallinnan- risteilyllä (olikohan oikeinkirjoitus täydellinen?). Menimme junalla Helsinkiin, Hesassa junalla satamaan ja siitä laivalle. Aloin silloin ihmetellä, että miten se oikein oli mahdollista? Siis se, että seitsemän 12 - 13 vuotiasta tyttöä, jotka yleensä pitivät meteliä apinalauman verran, olivat junassa hiljaa lukuunottamatta sitä kohtaa kun ohitimme Lintsin siluetin.
Ja nyt ilmiö koulujunat. Parhaimmillaan meitä nousee junaan 15 ja Oitissa poistuu 15. Toki jakaudumme junassa pienempiin ryhmiin, mutta silti. Meteli ei ole sellainen kuin voisi kuvitella.
Miten se on mahdollista? Miksei samaa fiilistä voisi siirtää kouluihin? Vai onko junissa jotain erityistä rauhallisuutta, joka tarttuu takinliepeeseen sillä hetkellä kun nousee junaan ja poistuu mielestä sillä hetkellä kun poistuu junasta? Onko junissa jokin oma maailmansa, jota ei tavoita muualla? Ovatko lähi- ja kaukojunat verhottu jollain näkymättömällä?
Lupaan kertoa, kun keksin.
-Ina
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti