Kolme, kaksi, yksi...
Se on tulossa! Se on täällä! Ihan kohta! Enää hetki!
Se on kevät! Tuo voima, joka saa ihmiset siivoamaan kotinsa, hymyilemään toisilleen ja lähtemään ulos.
Tajusin sen tänään kaivaessani ystäväni kanssa trampoliinia esiin lumen alta. Aurinko paistoi, linnut lauloivat ja sitä ei vain voinut olla nauramatta. Elämä tuntui kaikin puolin kivalta, ja erityisesti vahvalta. Koulun huolet olivat jossain valovuosien päässä, siinä oli vain se hetki, vain se hetki merkitsi oikeasti jotain. Menneelle kun ei voi mitään ja tuleva on vasta tulossa. Se oli niin mahtava fiilis, tukka sotkussa, lunta hihansuissa, tumput märkinä ja paljon naurua.
No, hetki tottakai meni ohi. Erosimme, menin kuumaan suihkuun ja söin, mutta muisto pysyi mielessäni. Se oli jotenkin maaginen. Ne hetket eivät tule pakottamalla, pyytämällä eikä odottamalla. Ne tulevat, kun on tyytyväinen siihen mitä on, kun on valmis irroittamaan otteensa huolistaan ja nauttimaan. Ne tulevat, kun veressä on raikasta happea ja suonissa spontaania iloa.
Mutta ne muistaa vasta, kun ne osaa huomata ja pitää niistä kii. Ne tuovat voimaa vasta, kun niistä nauttii. Ja ne pysyvät mielessä vasta, kun osaa olla stressaamatta siitä, että kohta se loppuu.
En pakota enkä pyydä teitä nauttimaan niistä. Mutta haluan kertoa, että kuka tahansa voi kokea sen. Kuka tahansa voi olla kaksi minuuttia onnellinen.
-Ina
lauantai 23. maaliskuuta 2013
sunnuntai 17. maaliskuuta 2013
Chillailua a la kissat
Purr!
Ollapa kissa! Katselin tässä eräänä aamuna kissojamme, enkä voinut olla hymyilemättä. Niillä sentään riittää jännitystä elämässään:
Ensimmäinen ongelmamme oli tietenkin mahan täyttäminen. Menimme Jättien luo, joista toinen pällisteli kirjaksi kutsuttua esinettä ja toinen puhisi kuin hengenhädässä. Teimme sopimuksen, että Mustikka jäisi vartioon ja minä lähtisin kiipeilemään kirjaJätin luo. Yritin vienosti töniä huomiota itselleni kertokseni, että mahani murisi. Mutta mitä minä sainkaan! Rapsutuksia. Ne toki tuntuvat oikein mukavilta, mutta olimme Mustikan kanssa huolissamme mahoistamme. Lopulta kirjaJätti alkoi nauraa ja nousta ylös. Jouduin kiireesti pomppaamaan lattialle. Saimme kuitenkin sapuskaa, mikä on hyvä.
Syötyämme oli Matonruttaustuokion aika. Juoksimme tuhatta ja sataa ympäri kämppää, ja saimme kaikki matot ihan tuhannen rutulle. Juoksimme ympäri kämppää ihan kirjaimellisesti, sillä täällä pääsee keittiön, ruokailutilan, eteisen ja käytävän kautta juoksemaan ympyrää! Se oli hauskaa! Siinä sivussa pääsin vähän kurmottamaan Mustikkaa :) Sitten puhinaJätti rapsutteli Mustikkaa ja kirjaJätti minua. Se oli kivaa!
Pienten nokosten jälkeen oli päivän seuraava tuokio: puoliJätin kassinpakkaus. Vaatehuoneen avonainen ovi, rapisevat muovipussit, vaatekasat ja iso kisakassi muodostivat mainion väijytantereen. Tietysti oman fiiliksensä luo se, että tämä miltei päivittäinen rutiini tapahtuu käytävällä, aika ahtaassa kohdassa. Väijyimme toisiamme kassien, pussien, pinojen ja ovien varjoissa. Siinä sivussa tutkimme myös yleensä suljetun vaatekomeron salaisuuksia.
Tämän jälkeen talo tyhjenikin miltei neljäksi tunniksi. Se on mitä mainiointa nukkumisaikaa. Olohuoneen karvalankamatolle paistaa aurinko, mutta takkahuoneen sohvalla on kaikkein lämpimintä. PuoliJätin nukkumishuoneen sohvalla taas saa aivan taatusti olla rauhassa. Mustikka suosii sitä paikkaa. Keskellä käytävää eteisen päädyssä pystyy nukkuessaankin vahtimaan, milloin perhe palaa. Saunan ämpärissä on mukavan viileää, ja se onkin toinen Mustikan suosikeista, erityisesti kesällä. Olohuoneen sohvalla taas on kaikkein pehmoisin nukkupaikka. Jättien sängyssä saa makeimmat unet, mutta yleensä siellä on kaikenlaista unta häiritsevää, kuten farkkuja, joiden vöiden metallit kalahtelevat ikävästi. Mutta kuten ymmärsitte, valinnanvaraa riittää.
Kun Jätit palaavat, Mustikka lähtee yleensä ulos. Minä en ulkoilmasta piittaa, joten yleensä leikin parilla ihanalla, nuhjuisella ponksulla, tai sitten väijyn Jättejä tuolien ja pöytien alla. Melkein aina saan jonkun yllytettyä hippaan. Kun Mustikka on palannut retkeltään ja odottaa parvekkeen oven takana, on minun tehtäväni ilmoittaa siitä Jäteille, että ne ymmärtävät päästää ystäväni sisään.
Loppuilta kuluukin sitten mukavasti chillaillessa ja syödessä. Ja kun Jätit käyvät nukkumaan, me aloitamme omat, salaiset puuhamme ;)
Muistakaahan tekin nukkua!
-Lurpsu
(Ina oli hyvä assistentti)
Ollapa kissa! Katselin tässä eräänä aamuna kissojamme, enkä voinut olla hymyilemättä. Niillä sentään riittää jännitystä elämässään:
Ensimmäinen ongelmamme oli tietenkin mahan täyttäminen. Menimme Jättien luo, joista toinen pällisteli kirjaksi kutsuttua esinettä ja toinen puhisi kuin hengenhädässä. Teimme sopimuksen, että Mustikka jäisi vartioon ja minä lähtisin kiipeilemään kirjaJätin luo. Yritin vienosti töniä huomiota itselleni kertokseni, että mahani murisi. Mutta mitä minä sainkaan! Rapsutuksia. Ne toki tuntuvat oikein mukavilta, mutta olimme Mustikan kanssa huolissamme mahoistamme. Lopulta kirjaJätti alkoi nauraa ja nousta ylös. Jouduin kiireesti pomppaamaan lattialle. Saimme kuitenkin sapuskaa, mikä on hyvä.
Syötyämme oli Matonruttaustuokion aika. Juoksimme tuhatta ja sataa ympäri kämppää, ja saimme kaikki matot ihan tuhannen rutulle. Juoksimme ympäri kämppää ihan kirjaimellisesti, sillä täällä pääsee keittiön, ruokailutilan, eteisen ja käytävän kautta juoksemaan ympyrää! Se oli hauskaa! Siinä sivussa pääsin vähän kurmottamaan Mustikkaa :) Sitten puhinaJätti rapsutteli Mustikkaa ja kirjaJätti minua. Se oli kivaa!
Pienten nokosten jälkeen oli päivän seuraava tuokio: puoliJätin kassinpakkaus. Vaatehuoneen avonainen ovi, rapisevat muovipussit, vaatekasat ja iso kisakassi muodostivat mainion väijytantereen. Tietysti oman fiiliksensä luo se, että tämä miltei päivittäinen rutiini tapahtuu käytävällä, aika ahtaassa kohdassa. Väijyimme toisiamme kassien, pussien, pinojen ja ovien varjoissa. Siinä sivussa tutkimme myös yleensä suljetun vaatekomeron salaisuuksia.
Tämän jälkeen talo tyhjenikin miltei neljäksi tunniksi. Se on mitä mainiointa nukkumisaikaa. Olohuoneen karvalankamatolle paistaa aurinko, mutta takkahuoneen sohvalla on kaikkein lämpimintä. PuoliJätin nukkumishuoneen sohvalla taas saa aivan taatusti olla rauhassa. Mustikka suosii sitä paikkaa. Keskellä käytävää eteisen päädyssä pystyy nukkuessaankin vahtimaan, milloin perhe palaa. Saunan ämpärissä on mukavan viileää, ja se onkin toinen Mustikan suosikeista, erityisesti kesällä. Olohuoneen sohvalla taas on kaikkein pehmoisin nukkupaikka. Jättien sängyssä saa makeimmat unet, mutta yleensä siellä on kaikenlaista unta häiritsevää, kuten farkkuja, joiden vöiden metallit kalahtelevat ikävästi. Mutta kuten ymmärsitte, valinnanvaraa riittää.
Kun Jätit palaavat, Mustikka lähtee yleensä ulos. Minä en ulkoilmasta piittaa, joten yleensä leikin parilla ihanalla, nuhjuisella ponksulla, tai sitten väijyn Jättejä tuolien ja pöytien alla. Melkein aina saan jonkun yllytettyä hippaan. Kun Mustikka on palannut retkeltään ja odottaa parvekkeen oven takana, on minun tehtäväni ilmoittaa siitä Jäteille, että ne ymmärtävät päästää ystäväni sisään.
Loppuilta kuluukin sitten mukavasti chillaillessa ja syödessä. Ja kun Jätit käyvät nukkumaan, me aloitamme omat, salaiset puuhamme ;)
Muistakaahan tekin nukkua!
-Lurpsu
(Ina oli hyvä assistentti)
keskiviikko 13. maaliskuuta 2013
Kokkauksen ihmeet
"Voi Olli! Mandariini kuoritaan käsin".
Pääsin lukukauden alussa hämmästelemään köksän tehtäviä, joissa piti nimetä kaulin tai raastinrauta ja sitten vielä kertoa, mitä niillä tehdään. Itse olen kotona saanut käytännönläheisen kasvatuksen, joten niin ompelu, marsun ulkoiluaitauksen rakentaminen tai kalan perkuu luonnistuu. On marjat ja sienetkin tuttuja.
Totesin kuitenkin jo ensimmäisillä tunneilla, että joillakin on pientä uusavuttomuutta havaittavissa. Luulin jo nähneeni kaiken, kun joitain viikkoja sitten sain neuvoa kaverille sipulin pilkkomista. Mutta ei. Tämä päivä ylitti kaikki odotukset, ja painajaiset.
Olin itse ruskistamassa jauhelihaa, joten tilanteen tarkkaa kulkua en voi kertoa. Ryhmässäni on kuitenkin eräs harvinaisen avuton henkilö, jolle minä ja kaverini olimme luottaneet salaatin teon. Yksinkertaista: kuori ja raasta porkkanat, kuori mandariini ja lisää raejuusto. Opettajamme oli vielä lisännyt, että puolittakaa lohkot saksilla, niin raasteesta tulee mehukkaampi. Helppoa, ehdin jo luulla. Havahduin kuitenkin naapurikeittiön oppilaan parahdukseen: "Olli EI!". Käännyin ympäri, ja jouduin hieraisemaan silmiäni. Tämä velikulta yritti saksilla pilkkoa kokonaista, kuorimatonta mandariinia. Sain ähkäistyä Ollille "pikku vinkkinä", että kannattaisikohan hedelmä kuoria. Se vasta show olikin, Ollin ottaessa käteensä, ei nyt ihan juustohöylää, mutta kuorimaveitsi kuitenkin. Neuvoessamme, että kyseinen hedelmä kuoritaan käsin, totesin, että kaikki on mahdollista. Kuussa on käyty, mutta ihmeiden aika ei ole ohi.
Hyvää illanjatkoa!
-Ina
Ollin nimi on muutettu.
Pääsin lukukauden alussa hämmästelemään köksän tehtäviä, joissa piti nimetä kaulin tai raastinrauta ja sitten vielä kertoa, mitä niillä tehdään. Itse olen kotona saanut käytännönläheisen kasvatuksen, joten niin ompelu, marsun ulkoiluaitauksen rakentaminen tai kalan perkuu luonnistuu. On marjat ja sienetkin tuttuja.
Totesin kuitenkin jo ensimmäisillä tunneilla, että joillakin on pientä uusavuttomuutta havaittavissa. Luulin jo nähneeni kaiken, kun joitain viikkoja sitten sain neuvoa kaverille sipulin pilkkomista. Mutta ei. Tämä päivä ylitti kaikki odotukset, ja painajaiset.
Olin itse ruskistamassa jauhelihaa, joten tilanteen tarkkaa kulkua en voi kertoa. Ryhmässäni on kuitenkin eräs harvinaisen avuton henkilö, jolle minä ja kaverini olimme luottaneet salaatin teon. Yksinkertaista: kuori ja raasta porkkanat, kuori mandariini ja lisää raejuusto. Opettajamme oli vielä lisännyt, että puolittakaa lohkot saksilla, niin raasteesta tulee mehukkaampi. Helppoa, ehdin jo luulla. Havahduin kuitenkin naapurikeittiön oppilaan parahdukseen: "Olli EI!". Käännyin ympäri, ja jouduin hieraisemaan silmiäni. Tämä velikulta yritti saksilla pilkkoa kokonaista, kuorimatonta mandariinia. Sain ähkäistyä Ollille "pikku vinkkinä", että kannattaisikohan hedelmä kuoria. Se vasta show olikin, Ollin ottaessa käteensä, ei nyt ihan juustohöylää, mutta kuorimaveitsi kuitenkin. Neuvoessamme, että kyseinen hedelmä kuoritaan käsin, totesin, että kaikki on mahdollista. Kuussa on käyty, mutta ihmeiden aika ei ole ohi.
Hyvää illanjatkoa!
-Ina
Ollin nimi on muutettu.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)