Mustikka astuu valoon

Kurr ja mjau!

Huomasin juuri, etten ole vielä lainkaan esitellyt ystävääni Mustikkaa! No, korjataan asia:

Nimi: Tsaaritar Mustakuono, ystävien kesken Mustikka. Tästäpä tulikin mieleeni, että minun oikea nimeni on Von Lisbet, vain ystävät kutsuvat minua Lurpsuksi

Ikä: 2v
Väri: Musta, pihkanväriset silmät

Mustikka tuli Onnentassuun yhtä aikaa minun kanssa, ja tulimme yhdessä. Olimme samassa kopissa, ja nyt olemme samassa kodissa. Mustikka tykkää juosta ulkona ja metsästää, sillä ei ole aikaa kaikenlaisiin sivistäviin edustustehtäviin, kuten bloginpitoon, youtube- surffailuun ja television katseluun. Se on vielä nuori ja villi!

Mustikka antaa metsästysharrastuksensa näkyä; jos en vahdi, se riiviö tuo saaliinsa takkahuoneen sohvan alle. Bluah! Saan tassukarvan väristyksiä pelkästä ajatuksesta! Mustikka biggaa myös nukkumisesta. Siksi se ei ehdikkään poseerata kameroille. Muutama kohtuullinen kuva siitäkin rontista on silti napattu:

Mustikka ulkona vahtimassa

Mustikka vaanimassa

Mustikka ja minä pelleilemässä kameralla

Nyt tuli taas häätö! Ensikerralla kerron alkutaipaleesta tämän perheen kanssa!
-Lurpsu

Hän on täällä tänään...

Juhuu, ystävät!

En ole päässytkään ikuisuuksiin tervehtimään teitä. Mutta nyt olen täällä jälleen. Arvaatko jo? Aivan oikein. Olen Lurpsu!

Nyt, ennen kuin unohdan, sanon teille, että nykyään kommentoimaan pääsee, vaikkei olisikaan rekisteröitynyt. Jotain muutakin piti sanomani, mutta nyt en muista, että mitä...

Täällä jyrisee, sataa ja salamoi, mutta ei pelota. Pelkääminen on pelkurien hommaa. Vesi ihan paiskautuu alas asfalttiin, ja äsken paukahti ihan lähellä. Onneksi talon seinät on niin paksut, että se kuullosti vain ilotulitusraketilta. Huomaatteko, olen opetellut teidän Jättiläisten kieltä, ja hallitsen sen jo mainiosti!

Mutta te sönkötätte kuulemma useampaa versiota... On se meillä eläimillä niin paljon helpompaa, kaikki ymmärtää samaa kieltä! Olen kuunnellut kun puoliJätti on lukenut läksyjään: Ai häve tsoo cat. Mai famili is smool. Tai: Ja haar tvoo katten. Ja buur i Haushärvi.

Noita kieliä puhutaan kuulemma merten takana. En minä vaan oo yhtään merta nähnyt...

Palaillaan!
-Lurpsu

Lurpsun esittely

Kurr miau purr!

Minäpä pääsin oikein riehumaan näppikselle, sillä kaverini unohti koneensa auki... Niimpä vaihdoin profiilikuvan vastaamaan tämän blogin pitäjää. Lisäksi katselin, että kavereistani oli blogissa esittelyt, joten nytpä kerron hieman itsestäni:

Nimi: Lurpstiina Karlsson, kutsutaan Lurpsuksi.
Ikä: Melkein kahdeksan vuotta.

Silmäni ovat keltamustat, turkkini tummanruskean-, harmaan- ja keltaisen sekoitus, jossa on valkoista laikkuina ja mustaa täplinä ja raitoina. Lisäksi minulla on valkoiset tossut.

Asun ystäväni Mustikan kanssa Hikiällä tämän blogin pitäjän, Inan, luona. Mustikka on musta, keltasilmäinen, 1,5 vuotias veijari. Näkyy profiilikuvassa takanani.

Lempimusiikkini on raksujen ropiseminen kuppiin. Mielitekemisiäni ovat nukkuminen, kameralle poseeraaminen, puoliJätin kanssa koneella surffailu ja Mustikan kanssa painiminen.

Joko uskotte, että tykkään ihan todella poseerata? Ylintäkään ei ole muokattu! Vannon sen kannuskynteni kautta.

Menneisyytemme on salainen, sillä olemme rescue- kissoja Riihimäen Onnentassusta. Meidät adoptoitiin sieltä viimevuoden heinäkuussa, sillä edellinen omistajamme kyllästyi ja kyytsäsi meidät sinne. Sitä aikaa en välitä muistella...

Kirjoista en juuri perusta, mutta Aamupostin ja Lemmikin luen säännöllisesti. Aamupostille erävoitto, se rapisee paremmin.

Ulkoilu on ihan kivaa, mutta parveke riittää reviirikseni. En halua joutua eroon Jätti- perheestäni. Mustikka ulkoilee enemmän.

Mutta nyt taidan mennä päiväunille...
Raukea haukotus Sinulle!
-Lurpsu

Lurpsulta sekalaisia

Iltaa!

Olen nyt vallan ihastunut tämän blogin pitämiseen, vaikka näppikselle pääsy onkin edelleen tuskaista. Mutta siis, minä täällä jälleen, Lurpsu!

Sain supertarkkoihin kissankorviini huolestuttavia uutisia. Kaksi perheenjäsentämme ovat vakavasti sairaina: He ovat koirakuumeessa. En oikein ymmärrä asiaa, sillä koirat ovat ihan OK. Mutta kuume on vakava asia, tämän blogin virallinen pitäjäkin on ollut siinä. Silloin hän voi huonosti ja tärisee ja palelee. Nyt hän on vain innoissaan ja surffailee netissä. En ymmärrä.

Minä olen kehittynyt tässä kirjoittamisessa, vaikka itse sanonkin. Hallitsen jo mainiosti kaksitassujärjestelmän. Ja olen jo lähetellyt sähköpostiakin puoliJätin osoitteesta, mutta omalla allekirjoituksellani :)

PuoliJätti on käynyt tekemässä muutaman kokeen, ja olen jälleen joutunut muistamaan, kuinka korviaraastava kapistus herätyskello on. Mutta sitä ihmettelen, että kaverini on ollut innoissaan ja palatessaan sanonut, että olipa ihana nähdä kaikki kaverit. Ja harmittelee kun ei voinut jäädä. Kaipa hänen aivonsa ovat pehmenneet sängynpohjalle joutumisesta.

http://www.youtube.com/watch?v=HHjfR56NeR8

Tätä se nyt kuuntelee :) Klikatkaa linkkiä, niin pääsette sitten siirtymään välillisen laatikon kautta :)

Mutta nyt joudun jälleen pakenemaan!

Hyviä iltaraksuja!
-Lurpsu

Ps. Harmi kun näppikselle jäävät karvat paljastavat minut aina!

Minä täällä taas, Lurpsu

Miau!

Huomasin, että kaverini ei ole pitänyt teistä yhtään huolta! Niimpä minä, Lurpsu, hyppään jälleen puikkoihin.

Tuo puoliJätti tarvitsee kyllä jatkuvaa huolenpitoa, vaikkei jänne kuulemma sittenkään ole rikki. Oli jossain avaruusaluksessa, jolla oli kamalan vaikea nimi. Ihan pääkaupunkiin asti ajoivat siihen vekottimeen. Jotenkin se liittyi jääkaappiin ja kuvaamiseen. Magneettijalka? No jotain, en nyt jaksa muistaa. Kuulin, kun sille sanottiin, että se joutuu vielä kauan aikaa kulkemaan kepeillä. Ne tikut on ihan kummallisia, mutta niihin ei saa törmätä. Siitä tulee huutia. Eikä sen toista käpälää vasten saa puskea eikä sen päällä saa kiipeillä. Ja siinä on semmoinen valkoinen mato, näin kun sitä kiedottiin siihen.

Mutta siis, sanoinhan, että puoliJätti tarvitsee jatkuvaa apua. Aamulla se täytyy herättää, illalla nukuttaa, päivällä vahtia kun se syö, menee ulos ja katsoo sitä valoruutua. Se liikkuu niin hitaasti ja omituisesti. Mutta kun se avaa sellaisen läpinäkyvän hommelin seinästä, semmoisen minkä takana on ulkoilmaa, minulla on kivaa. Saan istuskella siinä tasolla ja haistella ulkomaailman tapahtumia, vaikkei minua huvitakkaan lähteä retkeilemään.

Toisaalta, on tällä valvonnalla hyvätkin puolensa. Saan tämän tästä rapsutuksia ja melkein jatkuvasti huomiota, ja saan ihan luvalla olla montamonta tuntia sängyssä. Kukaan ei katso pahalla, kun en mene pientä hetkeä enempää ulos. Tämä on kivaa!

Tätä puoliJätti kuuntelee tosi paljon! Minäkin osaan jo sanat ulkoa!
http://www.youtube.com/watch?v=2F1aVquleds

Mutta nyt pitää lähteä! Se tulee ja saan huutia jos se huomaa että olen näppiksellä!
-Lurpsu

Ehdoton aikalisä

Moi!

Ja uusin tilannekatsaus: Tämänhetkisen diagnoosin mukaan vasemman nilkan toinen perodeus-jänne on sekä revennyt että haljennut. Toinen (en nyt muista kumpi oli kumpaa) olisi vain ottanut kipeää. Ja valaustukseksi, peredous-jänteitä on jalassa kaksi ja ne koukistavat nilkan. Pakollista lepoa 8 viikkoa, sitten alkaa kuntoutus.

Tänään pääsin ensimmäistä kertaa loukkaantumiseni jälkeen ulos enemmän kuin vain piipahtamaan. Tosin vain takapihalle, mutta on sitä raitista ilmaa sielläkin. Se oli enemmän kuin piristävää maattuani viikon sisällä 24/7 ja vain pari lääkärireissua vaihteluna. Huomasin mielenkiintoisen seikan ulkoillessani: Hitaasti, keppien kanssa liikuskellessa huomaa kaikenlaista kiinnostavaa, pientä ja erikoista. Pienen krookuksen, kauniin palan kaarnaa, haljenneen kiven, nuoren vaahteran verson. Kuulee tuulen ja linnut. Haistaa suon, versot ja varvut. Tuntee maan.

Olen itse aina liikkunut vauhdilla. Nyt kuitenkin huomasin, että joskus olisi ihan hyvä hidastaa vähän. Tehkää tekin se, ennen kuin on pakko.
-Ina

Tosiystävät

Iltaa!

Ensimmäiseksi uusimmat uutiset: Kävelen kepeillä vähintään viikon, kaikella todennäköisyydellä enemmänkin. Kausi on minun osaltani pulkassa, sekä SimaBasket että JBT ovat minulle mahdottomia.

Tosiystävien merkitys on jo tässä viidessä päivässä ehtinyt korostua moneen kertaan. Ystäväni oli meillä koko viikonlopun, olimme sopineet asiasta jo etukäteen eivätkä kepit muuttaneet asiaa suuntaan tai toiseen. Ystävä, joka jaksoi ymmärtää turhautumiseni omaan avuttomuuteeni ja auttaa kaikissa pienissä asioissa, verhojen sulkemisessa ja aamiaisen kantamisessa pöytään, on kullanarvoinen.

Olen alkanut pitää myös youtubea kaverina. Jos kiukuttaa, niin eipähän tarvitse puhua, mutta saa silti seuraa :)

Mikään ei silti korvaa aitoa ihmistä. Myös loukkantuneena, jopa täyslepoon määrättynä, voi olla onnellinen. Nyt, kun olen ollut loukkaantuneena, olen ollut paitsi turhautunut, myös hämmästyttävän usein hyvin onnellinen. Joka päivä on jossain vaiheessa tullut fiilis "Mitä ikinä uskalsin toivoa mä sain sen".

Sen fiiliksen luovat ystävät. Aidot, luotettavat ystävät.

Loukkaantuminen ei tarkoita surua. Jos kepeillä voi olla näin iloinen, kuinka onnellinen sitä voikaan olla täysin terveenä?
-Ina