Iltaa!
Ensimmäiseksi uusimmat uutiset: Kävelen kepeillä vähintään viikon, kaikella todennäköisyydellä enemmänkin. Kausi on minun osaltani pulkassa, sekä SimaBasket että JBT ovat minulle mahdottomia.
Tosiystävien merkitys on jo tässä viidessä päivässä ehtinyt korostua moneen kertaan. Ystäväni oli meillä koko viikonlopun, olimme sopineet asiasta jo etukäteen eivätkä kepit muuttaneet asiaa suuntaan tai toiseen. Ystävä, joka jaksoi ymmärtää turhautumiseni omaan avuttomuuteeni ja auttaa kaikissa pienissä asioissa, verhojen sulkemisessa ja aamiaisen kantamisessa pöytään, on kullanarvoinen.
Olen alkanut pitää myös youtubea kaverina. Jos kiukuttaa, niin eipähän tarvitse puhua, mutta saa silti seuraa :)
Mikään ei silti korvaa aitoa ihmistä. Myös loukkantuneena, jopa täyslepoon määrättynä, voi olla onnellinen. Nyt, kun olen ollut loukkaantuneena, olen ollut paitsi turhautunut, myös hämmästyttävän usein hyvin onnellinen. Joka päivä on jossain vaiheessa tullut fiilis "Mitä ikinä uskalsin toivoa mä sain sen".
Sen fiiliksen luovat ystävät. Aidot, luotettavat ystävät.
Loukkaantuminen ei tarkoita surua. Jos kepeillä voi olla näin iloinen, kuinka onnellinen sitä voikaan olla täysin terveenä?
-Ina
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti