Sorsahöperö

Jess....

Aivan voittajafiilis! Viimeviikonloppuna oli (pelaan siis koripalloa) huippupeli, ja sen pohjalta odotukseni tämän viikonlopun suosikkiturnaustani Ricohia kohtaan olivat korkealla. Vuodessa on  toki monta turnausta ja monessa niistä olen käynyt, onhan tässä takanakin jo melkein kahdeksan vuoden ura, mutta silti Ricohissa on jotain erityistä vetovoimaa.

Mutta siis, tässä alustus. Ricoh alkoi perjantaina ja edeltävänä päivänä oli ratsastustuntini. Ihmettelin hieman huonoa oloani, mutta arvelin sen johtuvan jostain normaaleista syistä, kuten pitkästä paikallaan olosta tai muutaman koululuokan heikosta ilmanlaadusta. Ratsastaessa olo huononi ja lopulta syy selvisi: Kotona oksensin useammin kuin kerran. Tauti oli niin raju, että pari päivää olin sekaisin kuin seinäkello. Sitten lauantaina iski karmea totuus: Ricoh on alkanut, enkä minä ole siellä! Yritin valehdella itselleni, että kyllä se siitä, ensi vuonna on uusi Ricoh. Hetken aikaa se toimikin. Niin, hetken... Ei ole kovin kivaa tuijotella kattoa sairaana, kun pää pelaa niin hyvin, että tietää joukkuekavereiden pelaavan. Toisaalta, aloitusviisikkomme  sentteriparini oli myös sairaana ja kaksi kaaripelaajaa eivät lukuisten ihmisten ja monen tahon sekoilujen johdosta saaneet osallistua. Kun vartti tuntuu tunnilta, on paljon aikaa pohtia. Ei niillä muillakaan varmaan kovin kivaa ole. Pohdiskelin erästä torstaista tapausta, kun kävelin junaseisakilta kotiin ja seisakin viereisessä rutakossa asuvat sorsat olivat nousseet maalle ja näyttivät söpöiltä. Olisin halunnut ottaa niistä kuvan kännykkäkamerallani, mutta eräs typerä ihminen säikytteli siivekkäät takaisin veteen. Tilanne tuntui ehkä lapselliselta, mutta räpylämestarit olivat hyvin kuvauksellisia siinä hangella. Ajatukseni palasivat joukkueeni tilanteeseen, ja siihen, miltä niistä kahdesta mahtaa tuntua, jotka eivät sekoilujen vuoksi päässeet mukaan. Minä sentään olen reilusti kipeä, kaikesta toipumisesta huolimatta hieman titityy ja yhä niin väsynyt, että kun käännyn kyljelleni ja suljen silmäni, nukahdan heti. Sairauspäivät kehittävät kärsivällisyyttä ja sivistävät, kun on aikaa katsoa uutisia ja lukea lehtiä. Ne muistuttavat elämän pienistä, kivoista jutuista. Enää ei tunnu typerältä hymyillä suloiselle sorsalle. Mikä siinä oikeastaan edes on noloa? Sorsat ovat kivoja ja hymyileminen terveellistä :) Onko sinun lähelläsi kivoja vesilintuja? Jos on, kannattaa hymyillä leveästi.

Hyvää sorsanbongausta!
-Ina

Ps. Ricoh on ensivuonnakin!